Paljon en ole ehtinyt sohvannurkassa istumaan ja käsitöitä tekemään, vain kahdet pikku pikku sukat ja iskunauhan housujen vyöksi.

Ristiäissankarille myös:

Ristiäiset pidettiin 4.10.2009 Hervannan kirkon kastekappelissa, jossa oli kaunis (no, mä nyt tykkään vihreästä) lasimaalaus.

 

Myös  Käsityöläismuseoon oli retki, ja siellä onnistuin saamaan pikakurssin haarukkapitsissä, aihe joka on kiinnostanut jo jonkin aikaa. Pääsin ihan kokeilemaan, ja seuraavana päivänä hankin oman haarukan, ja tehtynä on tyttärelle huivi.

Jäi aika laihaksi, kun lankana oli Rose Mohair, ja hermostuin siihen karvaisuuten. Toki muuten on loistelias lanka, vaan ehkä jollain muulla menetelmällä. Täytyy hommata sileämpää lankaa, (langastahan tässä on pula joo) ja aloittaa joululahjaurakka.