Näin kävi, Snyyni paketti tuli jo eilen, mutta kameran puutteessa en saanut kuvattua sitä ennen kuin tänään isännän työkameralla, jota en sitten ollenkaan osaa käyttää. Vaikeaksi voi elämänsä tehdä.

Mutta paketti oli oikein mieleinen, olin jo miettinyt jotain neulajuttua, ja mallejakin selannut. Noista langoista näyttäisi ihan selkeästi ruusuja tulevan, mutta muuten on vielä auki. Rättejä/luutuja olen kokeillut ja tehnytkin. Enkä' ole koskaan kuullut että rättejä voisi olla liikaa, joten käyttöön tämäkin. Lehtikin luullakseni tulee käyttöön, koska siellä oli eräs villatakkimalli joka kummasti kiehtoo. Kortti oli varmaan itse tehty? Kaunis!

Muuten olen kärvistellyt kameran puutteessa, ja alan kohta repiä pirtin rakenteita koska seinien sisustat on ainoita paikkoja josta en ole katsonut. Mutta tässä teekset kuvattu salaa miekkosen kameralla:

Kämmekkäät vanhimmalle pojalle, ja sukat myös.

Itselle seiskaveikkasukat, olihan hauskaa kudottavaa pitkästä aikaa. Oikein jenkkitontun sukat.

Sitten keksin purkaa kaksi kaulahuivia, ja ne langat täytyy vielä uittaa.